Hallitus esittäytyy

HEINI


 Moi kaikki! Minut toi mukaan REDy:n toimintaan v. 2020 syntynyt poikani, jolla on oikean käden dysmelia. Koko perheellemme ja erityisesti pojalleni REDy: n vertaistapaamiset ovat kohokohtia arjen keskellä. Ehdoton suosikki on jo perinteeksi muodostunut syksyinen vertaisleiri Hämeenlinnan Hauholla. Olen yhdistyksen toiminnassa mukana, koska haluan omalta osaltani auttaa näiden ainutlaatuisten vertaisuuden kokemusten toteutumisessa. Minut valittiin yhdistyksemme puheenjohtajaksi keväällä 2024.

Perheeseemme kuuluvat minun ja poikani lisäksi ja 5-, 17-, ja 20-vuotiaat tytöt ja collie. Kotimme on Lempäälässä.  


 SAMIYA

Moikka! Vuonna 2018 syntyneellä esikoistyttärellämme on vasemman käden dysmelia, kyynärtasosta alaspäin, mikä selvisi meille jo rakenneultrassa. Ensimmäisessä Redyn tapahtumassa olimme mukana jo tytön toisella ikäkuukaudella. Dysmelia ei ole meillä menoa eikä meininkiä ”haitannut”, mutta vertaistuki on ollut sydäntä lämmittävää ja tärkeää. Tällä hetkellä olen varapuheenjohtaja.

HETA

Moi, olen Heta ja hallituksessa olen ollut mukana vuodesta 2018. Minulla itselläni on kaikissa raajoissa dysmelia. Olen syntynyt 70-luvulla enkä omassa lapsuudessani nähnyt koskaan itseni näköisiä lapsia. Yhdistyksen toiminnan kautta olen huomannut että vertaistuella on todella suuri merkitys. Tapaamiset ovat todella tärkeitä, meille diagnosoiduille ja myös koko meidän lähipiirillemme.   Asun mieheni ja poikani kanssa Forssassa. Toimin nyt  REDyn  sihteerinä ja rahastonhoitajana.

 

JOHANNA

Hei! Olen kolmen lapsen äiti. Keväällä 2013 syntyneellä pojallamme on vasemman käden dysmelia. REDyn toimintaan liityin lähes heti lapsen syntymän jälkeen ja tätä kautta saatu vertaistuki on ollut korvaamatonta. Yhdistyksen hallituksessa olen ollut vuodesta 2014. Olen ollut sekä varsinaisena, että varajäsenenä, useita vuosia myös puheenjohtajana. Tällä hetkellä olen varsinainen jäsen ja toimin yhdistyksen jäsenrekisterivastaavana.

HELENA

Minulla on Rapadilino ja edustankin hallituksenjäsenenä niin aikuisia kuin lapsia, joilla on Rapadilino. Yhdistyksen jäsen olen ollut melkein alusta asti ja hallituksessakin vuodesta 2016, nyt varajäsenenä. Asun Merikarvialla ja työskentelen sijaisena kirjastossa. Vapaa-ajalla teen käsitöitä, luen kirjoja ja osallistun vapaaehtoistyöhön.

MARIKA


 

EMMI